Blogikirjoitus: Kolmen pointin presidenttiehdokas

5.11.2023

Kuva: Kokoomuksen kuvapankki⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠

Kolmen pointin presidenttiehdokas – ylimääräinen puolekokous 28.10.2023

Alexander Stubb, tuore presidenttiehdokas vuoden 2024 vaaleissa, on kiistatta herättänyt laajaa kiinnostusta suomalaisessa politiikassa ja kansainvälisellä näyttämöllä. Kokoomuksen viralliseksi presidenttiehdokkaaksi hänet valittiin Aalto-yliopiston Otaniemen kampusalueella sijaitsevassa Dipolissa 28.10.2023, johon myös Kaarinasta kokoontui hyvä edustus äänivaltaisia kokoomuslaisia. Allekirjoittanut osallistui tilaisuuteen Kaarinan Kokoomusnaisten edustajana.

Hyväntuulisen puheensorinan sekä kuulumisten vaihdon jälkeen sali hiljentyi kokoukseen, jonka puheenjohtajaksi valittu Paula Risikko vei läpi vahvalla, mutta miellyttävän humoristisella otteella. Itse valintaan päästiin kannatuspuheenvuorojen jälkeen, joita oli pyydetty yhteensä 11. Kuuluvimmat aplodit yleisössä herätti Stubbin pitkäaikaisen puolison puhe, jonka Suzanne Innes-Stubb esitti sujuvasti suomeksi. 

Ehdokkaan omaa “kolmen pointin” -tavaramerkkiä hyödyntäen, voi kannatuspuheenvuorot sekä ehdokkaan linjapuheen tiivistää kolmeen pointtiin:

Ensimmäinen pointti - kansainvälinen konkari

Useimmissa puheenvuoroissa, myös Stubbin omassa, korostui ehdokkaamme kansainvälinen kokemus sekä pitkälle Eurooppaan ja maailmalle ulottuvat verkostot. Stubb on kokenut poliitikko, joka on toiminut Suomen pääministerinä, valtiovarainministerinä, EU-yliopiston professorina, tutkijana – koko mittava lista löytyy Stubbin vaalisivuilta. Pitkä kokemus ja ymmärrys kansainvälisestä politiikasta tekee hänestä kansainvälisestikin pätevän ehdokkaan, joka ymmärtää nykymaailman globaalit haasteet ja mahdollisuudet.

Toinen pointti - yhtenäisen Suomen rakentaja

Kotimaan politiikassa Stubb korosti tarvetta rakentaa yhteinäisyttä Suomessa. Ei liene kenellekään yllätys, että nykyisessä turbulenttisessa ympäristössä on Suomen valmistauduttava tilanteeseen, jossa jatkuvat muutokset heijastuvat vahvasti myös sisäpolitiikkaan ja turvallisuuteen. Yhtenäinen Suomi rakennetaan yhdessä, keskittymällä olennaisiin asioihin. Olennaista on erityisesti Suomen uskottava puolustus ja sen ylläpito. Erityisesti mieleen jäi kohta, jossa hän korosti, että tärkeää on olla ylirationalisoimatta menneisyyttä, ylidramatisoimatta nykyhetkeä ja aliarvioimatta tulevaisuutta – tämä toki pätee myös ulkopolitiikkaan.

Kolmas pointti - koko kansan ehdokas

Tukipuheenvuoroissa tuotiin edellä mainittujen teemojen lisäksi esille myös muita ominaisuuksia, joista kansalainen Stubbin tunnistaa: aktiivinen elämäntyyli, positiivisuus, laaja-alaiset arvot sekä perhekeskeisyys (johon viitattiin myös Stubbin eilisessä Elämäni biisi -esiintymisessä). Lisäksi Stubbin peräänkuuluttamaa arvostusta ja kunnioitusta edusti myös se, että hän kehui kaikki presidenttikisan kanssaehdokkaat yksitellen. Nykyisessä vastakkainasettelun keskustelussa tämä oli varsin virkistävää kuultavaa.

Henkilökohtaisesti koenkin, että Stubbin kyky yhdistää ihmisiä ja kyvykkyys käsitellä sekä sanoittaa myös hankalia asioita ovat niitä tulevaisuuden presidentin piirteitä, joiden takana on koko kansan helppo seistä. 

Tärkeimpänä pointtina kuitenkin meille kokoomuslaisille: Oletko sinä jo liittynyt Stubbin tiimiin?


Johanna
Kaarinan Kokoomusnaiset