Kuntavaalit 2021
Kaarina

Ehdolla kuntavaaleissa Kaarinan vaalipiirissä

Kokoomuksen Kaarinan kunnallisjärjestö ry edustaa puoluetta Kaarinassa ja johtaa paikallista toimintaa. Kaarinassa toimivat aktiiviset paikallisjärjestöt: Kaarinan Kokoomus ry, Piikkiön Kokoomus ry, Kaarinan Kokoomusnaiset ry, Littoisten Kokoomus ry ja Kaarinan Kokoomuksen Nuoret ry.

Kokoomus on Kaarinan suurin valtuustoryhmä ja pitää hallussaan myös kaupunginhallituksen puheenjohtajan paikkaa. Kokoomuslaiset toimivat vaalikaudella 2017 – 2021 kaupunkikehitys-, henkilöstö-, tarkastus- ja vapaa-ajan lautakuntien puheenjohtajina.

Kokoomuksella on Kaarinassa upeat 72 ehdokasta, joihin voit tutustua tällä sivustolla.

Kuusiston piispanlinnan rauniot
Kuva: Carola Sirén

Vaaliteemat

Elinvoima – yrittäjämyönteinen Kaarina

Kokoomuksen tavoitteena on kaupunki, jossa kaarinalaiset elävät ympäristön ja talouden kanssa sopusoinnussa. Kaarinan tulee olla houkutteleva kaupunki työikäisille, perheille ja senioreille.

Kokoomus Kaarina

Terveys ja hyvinvointi – vastuuta kaikista sukupolvista

Haluamme ihmiset jonoista hoitoon: uskomme kuntiin ja ihmisten vapauteen valita, vastustamme maakuntahallintoa.

Kokoomus Kaarina

Koulutus, varhaiskasvatus – tasa-arvoista tulevaisuuden uskoa

Haluamme lisää koulua kouluihin. Se ei tarkoita paluuta menneisyyteen, vaan sen vahvistamista, mikä kouluissa on hyvää. Kyse on aivan perusasioista: lisää aikaa eli oppitunteja, arvostusta nauttivia ammattilaisia ja oppivampia oppilaita sekä koulua, jossa kenenkään ei tarvitse pelätä. Vaadimme, että koulutilat ovat terveitä ja turvallisia.

Elävä Kaarina muuttuvassa maailmassa

Kokoomuslaisessa kunnassa elämä on aktiivista. Ihmiset liikkuvat ja harrastavat. Kunta tarjoaa puitteet: lenkkipolut, hiihtoladut, avannot ja luontopolut. Ja mieluiten reippaassa ja avoimessa yhteistyössä seurojen ja järjestöjen kanssa.